Olen aina ollut niin perso suklaalle että oli karmivaa todeta että en voi sitä enään syödä.
Lääkekuurin aikana olen voinut erittäin hyvin, mahani turvotuskin on hienosti laskenut.
Pikkasen olen yrittänyt katsoa mitä suuhuni tungen ja pieniä kokeiluja mitä maha kestää on tehty. Ja kokeiluissa selvisi että suklaata en voi edes yhtä palaa suuhuni laittaa.
Kun illalla syö suklaata herää mahakipuun aamuyöstä, pakko se on uskoo...
Nyt joudun tyytymään vieressä kuolaamiseen ku muut syövät suklaata...voi itku!

Maanantaina tuli serkkuni N. meille hoitamaan Lauraa kun itselläni oli aika omalle lääkärille.
Kaikki mahdolliset varatoimenpiteet oli tehty kun ei kunnostani oikein tiennyt...
Oma lääkärini Kari oli hyvin nuori mies, ei paljoo ainakaan minua vanhempi, hyvin mukava ja asiallinen, eikä ulkonäössäkään valittamista. =D
Kuunneltuaan hetken hän pyysi pedille makaamaan ja tutki mahani painelemalla jolloin, meinasin tippua kun sattu niin prkleesti. Kuunteli keuhkot ym.
Hän oli sitten sitä mieltä että vaivani on joko mahaperästä eli tämä refluksitauti tai sitten toinen vaihtoehto on sappi.
Määräsi kuukauden lääkekuurin. Jos lääke auttaa on mahaperästä jos ei niin sitten sappiperästä.Eli päivä kerrallaan nyt mennään...
Joka päivä odotan että joko nyt se kipu taas tulee...vielä on mennyt hyvin.
Kaikille mukavaa juhannusta ja koitetaan olla terveinä.

Viime sunnuntaina oli olo aamusta alkaen todella kamala. Mutta eipä auttanut valitella vaan juhlakuteet niskaan ja kohti kirkkoa. Serkkuni pääsivät ripille...
Bussimatka ja kirkossa meni ihan kohtalaisen hyvin mutta kun olimme siirtyneet juhlimaan serkkujeni kotio oloni rupesi huononemaan. Kahvitus alkoi ja aloitin suolasesta, kahvia en ottanut vaan pysyin mehulinjalla mutta, eipä se auttanutkaan. Kamala maha kipu alkoi taas...
Missään asennossa ei ollu hyvä. Istuin, makasin ja pyörin serkkuni huoneessa ja kun puolituntia kipua oli jo kestänyt oli pakko itkeäkkin hieman.
Mahaan sattui ja päähänkin otti kun juhlat meni osaltani poskelleen.

Lähdettiin kotio ja Leevi kipitti hakemaan piimää kaupasta. Syömäni ruoka tuli ylös ja piimä rauhoitti mahaani niin paljon että nukuin hetken. Mutta heräsinpä sitten tietenkin siihen kipuun taas... Puhelin soi ja äitini kysyy vointiani. Vastaukseen hän toteaa tulevansa hakeen ja niin lähdettiin Hatanpäälle.

Hatanpäällä pääsin terveydenhoitajalle joka, sanoi että refluksitaudin oireilta kipuni kuulostaa. Saan jäädä jonottamaan lääkärille jos tahon mutta kun kuulen että jonoa on ainakin 4 tuntia niin kietaisen lääkkeet jotka saan napaani, lähden verikokeeseen ja kotio.
Seuraavaksi päiväksi varaamme omalle lääkärille ajan jolta voin saada sitten lähetteen tutkimuksiin. (tätä lähetettä ei päivystyksessä lääkäri olisi minulle antanut)

Kotona mahani alkaa rauhottua hiljalleen ja saan yöni nukuttua oikein hyvin.

Kylvin viikonloppuna ruohonsiemeniä toivoen että saisin kauniin nurmikon takapihalle.
Tällä hetkellä tilanne on se että olemme saaneet paljon vieraita pihallemme...
Linnuthan sielä viihtyy syöden siemeniä.

Kukkalaatikosta nousee kovasti auringonkukan alkuja...mutta joku käy niitäkin nyppimässä.
En vaan tiedä vielä kuka.
Persiljaa, parsakaalia ja tomaattia ei ole vielä penkissä näkynyt.
Kärsivällinen odotus jatkuu vielä.

Rajapuskia täytyisi leikata...mutta sellaista en ole vielä koskaan tehnyt, joten hieman
emmin ryhtyä sitä tekemään.

Refluksitauti, sellainen minulla on nyt sitten. Ilmestyi elämääni jo synnytyksen jälkeen mutta nyt on niin paha että on se pakko ottaa vakavasti. Todella kova kipu ja puristuksen tunne mahassa sekä rinnassa ei ole mukavaa...viime yönäkin heräsin kolmelta tähän kipuun. Onneksi löytyi vielä lääkkeitä keittiöstä, niitä täytyy kyllä hankkia lisää.

Tietysti olisi parasta jos laihduttaisin, lopettaisin tupakin polton, luopuisin kahvista, alkoholista, suklaasta, sitrushedelmistä, sipulista, paprikasta. Rasvaisia ja mausteisia ruokia ei saisi myöskään syödä. Ja ressiä täytyy välttää...
Olen päättänyt yrittää parhaani mutta tämä elämän muutos kyllä vie aikansa...
Mutta hiljaa hyvää tulee ja täytyyhän tähän totutella kunnolla koska sairaus kulkee mukanani lopun elämäni, se ei parane koskaan.

Se mikä ei tapa niin vahvistaa!! =D